Valta saa kasvot
Muotokuvamaalauksen perinne jatkuu yhä vahvana, vaikka huippuajat ovat jo takana.
Teksti: HENRIIKKA PULLI · Nykypäivä 4/2024
Kuvat: MIKKO SUUTARINEN
Kaikki alkaa valosta. Siitä, miten kasvoille lankeava valo saa kohteensa näyttämään parhaat puolensa. Siksi tuntuu hämmentävältä astua sisään taidemaalari Markku Järvelinin työskentelytilaan. Mielikuva taiteilijan ateljeesta on usein maaliläiskien täplittämä ja suurten ikkunoiden antavassa valossa kylpevä vanha tehdashalli, mutta Järvelinin työt syntyvät tyystin toisenlaisessa ympäristössä: huoneen nurkkaan rakennetun mustan kuution sisällä, studiona toimivassa kerrostaloasunnossa.
– Käytän aina mustaa paitaakin, sillä valkoinen heijastaisi häiritsevää valoa työhöni, Järvelin sanoo.
Ja silti hänen öljyväritöissä juuri valo on se, joka piirtää kohteensa esiin.
Taidemaalari Markku Järvelin on kehittänyt tekniikkansa äärimmilleen. Muotokuvat syntyvät huoneen nurkaan rakennetun mustan kuution sisällä, jotta valo ei pääse häiritsemään maalausprosessia. Järvelinin siveltimen alla on pienempi kaksoiskappale Omnian kuntayhtymän pitkäaikaisesta johtajasta Sampo Suihkosta. Suihkon virallinen muotokuva paljastettiin jo vuonna 2021.
Markku Järvelin oli Espoon kaupunginjohtajan Jukka Mäkelän valinta taiteilijaksi, kun kaupunki päätti hankkia vuoden vaihteessa eläköityvästä kaupunginjohtajasta muotokuvateoksen. Kun työ ensi vuonna valmistuu ja Mäkelän muotokuva paljastetaan, on teos osa suomalaisen julkisten taideteosten jatkumoa.
Vaikka muotokuvien teko on vähentynyt selvästi 1900-luvusta, yliopisto-opettaja Teija Luukkanen-Hirvikoski Jyväskylän yliopistosta vakuttaa, että muotokuvamaalauksen perinne elää Suomessa yhä vahvana. Muotokuvia maalataan niin yritysten ja järjestöjen pitkäaikaisista vaikuttajista, kuin myös kuntapäättäjistä, kaupunginjohtajista, isojen sairaaloiden johtajista ja yliopistojen rehtoreista ja professoreista, yksityisiä taidekokoelmia väitöskirjassaan tutkinut Luukkanen-Hirvikoski kertoo.
Jotain on silti muuttunut.
– Kun aiemmin muotokuvan teettäminen oli lähes automaatti, osa nykyisistä yritysjohtajista ei halua itsestään muotokuvaa. Se saatetaan kokea henkilöpalvontana tai taiteesta ei yksinkertaisesti pidetä. Myös esimerkiksi kuntapäättäjien paikat voivat nykyisin olla aika turbulentteja, joten ajatellaan, että muutaman vuoden uran takia ei kannata muotokuvia teettää, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.
Ilmiön kääntöpuoli on se, että organisaatiossa ehkä vuosikymmeniä ollut traditio katkeaa ja samalla yhtiön omaa historiaa jää dokumentoimatta, kun uudet sukupolvet johtoportaasta, vaikuttajista tai toiminnan mahdollistaneista rahoittajista jää ikuistamatta. Samalla vuosikymmenien aikana muodostuneet kokoelmat jäävät täydentymättä.
- On pitkälti organisaatiosta kiinni, kuinka vahvasti he haluavat ylläpitää traditiotaan. Muotokuva on ennen kaikkea kunnianosoitus kyseistä henkilöä ja hänen tekemäänsä työtä kohtaan.
Rahakysymys sen sijaan muotokuvan teettäminen ei niille organisaatioille ole, jotka haluavat pitää perinteestä kiinni.
– Näihin riittää aina rahaa, jos kuva on päätetty teettää, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.
Muotokuvan tekeminen vaatii hyvää piirustustaitoa. Markku Järvelin huomasi jo pikkupoikana olevansa taitava piirtäjä. Ensin syntyi Aku Ankkoja, sitten kavereiden muotokuvia. Järvelin muistaa hyvin ensimmäisen myymänsä taideteoksen. Siinä mallina oli tuttavan koira.
Piirtäminen vei mukanaan. Alkuun Järvelin teki lähinnä mustavalkoisia muotokuvia, mutta vanhojen mestareiden öljymaalaustekniikat kiehtoivat. Esikuvikseen hän mainitsee muun muassa amerikkalaistaiteilija John Singer Sargentin sekä Rembrantin, jonka töissä Järveliniä on aina kiehtonut valojen ja varjojen vuoropuhelu. Seuraavaksi piti vain oppia oikea maalaustekniikka.
Ensimmäisen julkisen muotokuvansa Järvelin teki vuonna 2009 Tampereen Steiner-koulun perustajasta Kaisu Virkkusesta. Sitä seurasi rypäs Perheyhtiöiden liiton tilaamia muotokuvia. Järvelinin mallina ovat istuneet muun muassa Matti Vanhanen ja Helsingin yliopiston jo edesmennyt rehtori Jari Niemelä.
Valokuvaaja halusi "maalata" kamerallaan Markku Järvelinistä muotokuvan ja taidemaalari asettui katseen kohtreeksi. - Mielenkiintoista olla tässä roolissa, hän pohtii kuvaussession jälkeen.
Käänteentekeväksi Järvelinin uralla muodostui matka Texasiin Yhdysvaltoihin muotokuvamaalari Mark Carderin maalauskurssille vuonna 2014. Carder tunnetaan muun muassa presidenttien George H.W. Bushin ja George W. Bushin muotokuvista. Amerikkalaistaiteilija huomasi nuoren suomalaistaiteilijan lahjat ja kutsui Järvelinin kurssin jälkeen vielä jatkamaan työskentelyä studiolleen. Siitä alkoi taiteilijoiden ystävyys ja yhteistyö.
Suomeen palattuaan Järvelin jatkoi tekniikkansa kehittämistä. Samalla hän otti oppia japanilaisesta autoteollisuudesta tutusta lean-ajattelusta. Sillä tarkoitetaan toimintatapaa, joka keskittyy tehokkuuden parantamiseen ja hukan vähentämiseen prosessin aikana. Leanissa on keskeistä muun muassa tunnistaa, mikä on asiakkaalle tärkeää ja että työ etenee sujuvasti ja ilman keskeytyksiä. Lean ei äkkiseltään istu mielikuvaan boheemista taiteilijasta, mutta sellainen Järvelin ei edes yritä olla. Hänen asiakkaansa arvostavat sitä, että työt valmistuvat aikataulussa ja ovat kohteensa näköisiä.
Ehkä hieman tavanomaista konservatiivisempia. Näin Teija Luukkanen-Hirvikoski luonnehtii yrityksiä tai yhteisöjä, jotka jatkavat muotokuvien teettämisen traditiota. Näille tilaajille tärkeintä on yhdennäköisyys mallin kanssa, usein myös valittu maalaustekniikka ja yksityiskohdat, jotka teoksesta näkyvät. Tästä syystä muotokuvamaalarin työ on äärimmäisen vaikea laji, eivätkä kaikki taiteilijat siihen pysty, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.
– Elävän ihmismallin kanssa työskentely jo itsessään vaatii aikataulujen sovitteluja usein kiireisen kohteen kanssa. Tilaajalla voi olla vahva näkemys käytettävästä tekniikasta tai kuvassa mukana olevasta symboliikasta. Teos tehdään usein tiettyyn tilaan, jolloin se sanelee omat ehtonsa. Työskentely on myös hidasta. Maalikerrosten on kuivuttava välillä tai jos tehdään esimerkiksi pronssipatsas, myös valulle on annettava aikaa.
Luukkanen-Hirvikoski korostaa myös henkilökemiaa, joka mallin ja taiteilijan välille syntyy. Ilman sitä ei synny kohteensa näköistä muotokuvaa.
– Muotokuvan tekeminen vaatii ainakin jonkin asteista tutustumista kuvattavaan kohteeseen, hänen uraansa ja persoonaan. Monesti kuvissa halutaan näkyvän jokin ammatillinen yksityiskohta tai henkilön kiinnostuksen kohde.
Kun Järvelin saa toimeksiannon muotokuvan tekemisestä, hän pyrkii tutustumaan mahdollisimman hyvin kohteensa henkilöhistoriaan ja uraan. Erityisen tärkeitä ovat ne muutamat istunnot ennen varsinaisen maalaustyön alkamista, jolloin hän matkustaa tapaamaan kohdettaan tämän työ- tai asuinympäristöön. Näin hän saa paremman kokonaiskuvan henkilöstä, tämän luonteesta ja kiinnostuksen kohteista. Jukka Mäkelän kanssa Järvelinin kävi ajelemassa autolla pitkin Espoota ja tutustui kaupungissa kasvaneelle Mäkelälle merkityksellisiin paikkoihin.
Järvelin kuvaa tapaamisiaan muotokuvien kohteiden kanssa ainutlaatuisiksi.
“On etuoikeus päästä tutustumaan ihmisiin, joita en muuten pääsisi tapaamaan.”
Muotokuvan maalaamisessa on Järvelinin mukaan ”niin sanotusti tuhat huomioitavaa asiaa”. Se vaatii koko projetin ajan lukemattomia yksityiskohtia ja harkittuja päätöksiä, kuten mittasuhteiden, valon ja varjon käyttöä sekä värien valintaa, jotta kokonaisuus olisi elävä ja harmoninen.
- Onnistunutta lopputulosta tavoitellessani pyrin kahteen asiaan: siihen että muotokuva olisi kohteensa näköinen ja siihen, että teos olisi taiteellisesti korkeatasoinen.
Öljyvärimaalaukset ovat hitaita tehdä, mutta ne pitävät pintansa tilaustöissä. Vielä sata vuotta sitten pelättiin, että valokuva syrjäyttää maalatut muotokuvat, mutta näin ei ole tapahtunut. Vaikka Suomessa on kansainvälisestikin meritoituneita valokuvaajia, valokuvana toteutettu muotokuva on yhä harvinaisuus. Elina Brotheruksen vuonna 2004 ottama valokuva Helsingin apulaiskaupunginjohtajasta Pekka Saurista on yksi näistä harvoista. Samalla se on ensimmäinen laatuaan Helsingin julkimuotokuvien jatkumossa, jonka vanhin teos on taiteilija Nils Schillmarkin maalaus kunnallispormestari Anders Byströmistä vuodelta 1780.
– Eikä tekoälyäkään tarvitse pelätä. Se saattaa pikemminkin tuoda muotokuvaperinteeseen jotain uutta ja jännittävää, Teija Luukkanen-Hirvikoski vakuuttaa.
Virallisissa muotokuvissa valta saa kasvot. Suurelle yleisölle kuvat jäävät kuitenkin usein etäisiksi. Siksi Luukkanen-Hirvikoski toivoo, että jonain päivänä muotokuvakokoelmat olisivat helposti yleisön tavoitettavissa.
– Meiltä Suomesta puuttuu National Potrait Galleryn tapainen museo tai verkkogalleria, joka esittelisi suomalaisia politiikan, taiteen, tieteen ja urheilun merkkihenkilöitä, hän sanoo.– On pitkälti organisaatiosta kiinni, kuinka vahvasti he haluavat ylläpitää traditiotaan. Muotokuva on ennen kaikkea kunnianosoitus kyseistä henkilöä ja hänen tekemäänsä työtä kohtaan.
Muotokuvamaalaus pitää Markku Järvelinin leivässä. Hänen tilauskirjassaan ei näy merkkejä siitä, että potretteja tilattaisiin aiempaa vähemmän.
Päälle nelikymppisenä Järvelin on taiteilijaksi vielä nuori, mutta hän tietää löytäneensä taiteilijana muotokuvista oman intohimonsa. Järvelin vakuuttaa, että hän voisi hyvin ajatella maalaavansa muotokuvia eläkeikään saakka.
Taiteilijalle muotokuvan julkistustilaisuus on se hetki, jolloin teos ei ole enää taiteilijan käsissä vaan siitä on tullut osa yhteistä kulttuuriperintöä. Kenet merkkihenkilön Järvelin haluaisi urallaan vielä ikuistaa?
– Tasavallan presidentin virallinen muotokuva olisi uran huipentuma ja samalla historiallisesti merkittävä työ, joka jää pysyväksi osaksi kansallista muotokuvaperinnettä, hän sanoo hetken asiaa puntaroituaan.
Muotokuva ei jätä kylmäksi
Yksi aikansa kohuteos oli Paasikivi-seuran tilaama, neuvostoliittolaisen taiteilijan lja Glazunovin vuonna 1973 maalaama presidentti Urho Kekkosen muotokuva. Erityisesti suurta yleisöä puhutti kuvassa oksalla keikkuva punatulkku. Teos on nykyisin Tamminiemen museossa. Virallisia muotokuvia Kekkosesta on tehty kaksi: Erkki Tilviksen työ vuodelta 1955 ja Tapani Raittilan vuodelta 1958.
Kimmo Kaivanto toi vuonna 1997 valtiopäämiesten muotokuviin ensi kertaa ripauksen epävirallisuutta, kun hän maalasi presidentti Martti Ahtisaaren harteille rentona roik- kuvan kaulahuivin. Rafael Wardin tekemä muotokuva presidentti Tarja Halosesta olikin julkistamisvuonna 2002 sitten jo aivan muuta, kuin mitä presidenttien muotokuvilta oli totutu odottamaan. Teos hehkui keltaisena ja taustalle taiteilja oli maalannut Haloselle tärkeän puutarhan.
Presidentti Sauli Ninistön Suomen satavuotisjuhlavuonna 2018 julkistettu viralinen muotokuva ylätti katsojat täysin poikkeuk sellisella toteutuksellaan. Muotokuvan ovat tuottaneet kuvataiteilijat Atro Linnavirta ja Anita Naukkarinen, ja se on koottu sadan eri taiteiljan tekemästä mosaikkipalasta.
Taidekokoelmistaan tunnetussa Suomen Pankissa on uudistettu muotokuvamaalaus- perinnettä jo useamman pääjohtajan ajan. Marjatta Tapiolan näkemys Sirkka Hämäläisestä vuonna 1998 herätti keskustelua "tyhjän" taustansa vuoksi. Anna Retulaisen työ Erkki Liikasesta taas on värikylläisyydessään Hämäläisen muotokuvan vastakohta ja Liikasen kasvonpiireet ovat hyvin viitteelliset. Yleensä muotokuvat on nimetty mallinsa mukaan, mutta tällä vuonna 2019 paljastetulla teoksella on myös rinnakkaisnimi The Man in a Blue Suit.
Elina Brotherus ikuisti Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin raitiovaunussa otettuun valokuvaan vuonna 2004.
Valokuva on yhã harvinainen virallisena muotokuvana. Poikkeavaa teknikkaa suosi myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, joka valitsi muotokuvansa tekijäksi graffititai- teilija EGSin. Kollaasimainen teos julkistettin huhtikuussa 2023.
Joskus teoksen tausta nousee tärkeään roolin. Timo Vuorikoski maalasi vuonna 2022 julkistetun Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen muotokuvan taustalle kasvavan kaupungin helposti tunnistettavine Nokia Areenoineen ja ratikoineen. Susanne Gottberg toteutti tohtori Jenni Haukion vuonna 2024 julkaistu muotokuvan koivuvanerille, missä vanerin syyt muodostavat teokselle oman taustakuvansa. Saman vuoden toukokuussa julkistettu Hannaleena Heiskan muotokuva Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimineesta Tuuli Kousasta herätti huomiota taas tiukasti kasvoihin rajatulla kuvakulmalla. Taustaa tässä työssä ei ole nimeksikään.
Kansainvälisesti eniten keskustelua herättänyt muotokuva tänä vuonna lienee Jonathan Yeon punaisena hehkuva Ison-Britannian kuningas Charles. Teos paljastettin toukokuussa.